Syysolojen ja perimän vaikutus nurmiheinien talvenkestävyyteen, keväistymiseen ja sadontuottoon

Ilmastonmuutoksen ennustetaan pidentävän kasvukautta ja leudontavan talvia mikä mahdollistaisi
laajemman laji- ja lajikevalikoiman myös monivuotisissa nurmissa. Etenkin timoteilajikkeiden yhteydessä
puhutaan eteläiseistä ja pohjoisista lajikkeista, joissa eteläisen geeniperimän lisääminen johtaa nopeampaan
kasvurytmiin, mutta voi heikentää talvenkestävyyttä. Syysviljoilla talvenkestävyyden ja talven aikana
tapahtuvan vernalisaation eli keväistymisen merkitystä alueelle sopien lajikkeiden valintaan on tutkittu
pitkään. Sen sijaan nurmikasvien talvehtimisen aikana tapahtuvan keväistymisen merkityksestä
talvenkestävyydelle tai satopotentiaaliin ei tunneta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin miten syksyn
karaistumisolot sekä kasvin perimä vaikuttavat talvenkestävyyden ja keväistymisen etenemiseen sekä
sadonmuodostukseen nurmilla. Tulosten perusteella pohditaan miten tulevaisuuden talvehtimisoloihin
sopivia nurmikasvilajeja ja –lajikkeita voidaan tunnistaa.
Tutkimuksessa kerättiin Viikin pellolta kasvinäytteitä talvien 2009-2013 aikana kuukausittain, joista
esitelmässä keskitytään talviin 2011-13. Laboratoriossa ja kasvihuoneella määritettiin kerättyjen timotei-,
nurminata- ja englanninraiheinälajikkeiden kylmänkestävyys (LT50), kukintapäivä (HD-heading date),
pituus, lehtien ja versojen lukumäärä sekä eri versotyyppien (generatiiviset, korrelliset ei-kukkivat ja
vegetatiiviset) määrä kasvustossa. Lisäksi määritettiin ensimmäisen sadon kuiva-ainesato ja eri
versotyyppien osuus sadosta. Säädatasta laskettiin karaistumispäivien lukumäärä ja kertynyt lämpösumma
syksyllä, havainnoitiin lumipeitteisyys ja sen kesto sekä kasvukauden sääolot.
Nurmiheinillä vernalisaatiovaatimuksen havaittiin täyttyvän tammikuuhun mennessä minkä jälkeen kukinta
ei enää nopeutunut vaan kasvit olivat täysin keväistyneet. Pohjoisten ja eteläisten timoteilajikkeiden välillä
havaittiin eroja alkusyksystä, mutta talven edetessä erot lajikkeiden välisissä kukinta-ajoissa poistuivat.
Vernalisaatio vapautti korren pituuskasvun ja satopotentiaalin havaittiin olevan korkeimmillaan heti
vernalisaatiovaatimuksen täyttymisen jälkeen tammikuussa. Vernalisaation etenemisen ja
kylmänkestävyyden purkautumisen välillä ei sen sijaan havaittu merkittävää yhteyttä. Kylmänkestävyyden
kehittymiseen vaikutti eniten syksyn aikana kertyneiden karaistumispäivien lukumäärä sekä lämpösumma.
Talvina, jolloin karaistumisaika jäi lyhyeksi, myös hyvin talvenkestävät timoteilajikkeet epäonnistuivat
karaistumisessa. Tulokset antavat viitteitä siihen miten nurmikasvilajien ja –lajikkeiden välisiä eroja niiden
talvehtimisessa voidaan hyödyntää jalostettaessa muuttuviin ilmasto-oloihin sopivia viljelykasveja.