Kokemuksia valkuaiskasvien viljelystä ja käytöstä nautojen ruokinnassa

Suomessa viljeltävissä valkuaiskasveissa on paljon mahdollisuuksia valkuaisomavaraisuuden lisää-miseksi nautojen ruokinnassa. Valinnanvaraa löytyy niin kasvivalikoimasta kuin korjuumenetelmistä-kin. Hyviä kotoisia valkuaisen lähteitä ovat mm. apilat, sinimailanen, virnat, herne, härkäpapu, lupiinit sekä rypsi ja rapsi. Osa näistä voidaan korjata puimalla, osa säilörehuksi ja osa kummalla menetelmällä tahansa. Hämeen ammattikorkeakoulussa tehtiin vuosien 2014 ja 2015 aikana neljä opinnäytetyötä joissa selvitettiin kokemuksia valkuaiskasvien viljelystä ja käytöstä nautojen ruokinnassa. Työt toteu-tettiin viljelijähaastatteluina Etelä-Suomen alueella. Kohderyhmänä oli sekä kasvinviljelytiloja että mai-don- ja naudanlihantuottajia. Vastausten perusteella valkuaiskasveista saatavat hyödyt niin viljelyssä kuin nautojen ruokinnassa olivat moninaiset. Valkuaiskasvit toivat monipuolisuutta viljelykiertoihin ja maan rakenteen todettiin parantuneen. Ne olivat maittavia rehuja ja sekä syönnin että tuotosten lisään-tymistä havaittiin. Hyvänä asiana pidettiin myös niiden monipuolisuutta niin rehukäytössä kuin korjuus-sakin. Haastatteluissa kävi ilmi, että valkuaiskasvien viljelyn kannustimena oli erityisesti säästöt osto-lannoite- ja rehukustannuksissa. Typpeä sitovia palkokasveja viljelemällä oli voitu vähentää ostolan-noitteiden käyttöä. Kotoisilla valkuaisrehuilla puolestaan voitiin korvata ostovalkuaisrehuja. Vaikka vil-jelijät olivat pääosin tyytyväisiä valkuaiskasvien viljelyyn ja rehukäyttöön, haasteitakin löytyi. Erityi-sesti kasvien viljelyvarmuuteen ja satoisuuteen toivottiin parannusta esimerkiksi lajikevalikoimaa lisää-mällä. Rikkakasvien torjuntaan sopivia kasvinsuojeluaineita oli niukasti saatavilla. Osalla valkuaiskas-veista, erityisesti härkäpavulla, pitkä kasvukausi ja sateiset korjuukelit puinnin ja kuivauksen kannalta koettiin viljelyn riskinä. Toisaalta mahdollisuus korjata härkäpapu säilörehuksi pienensi korjuuseen liit-tyvää riskiä. Herneen viljelyssä haasteena oli sen lakoutumisherkkyys. Tosin tätä voitiin vähentää vilje-lemällä hernettä seoskasvustona viljan kanssa. Tällöin vilja toimii herneen tukikasvina ja ehkäisee la-koutumista. Ruokinnassa valkuaiskasvien käytön haasteena mainittiin melko vähäinen kotimaisen tut-kimustiedon saatavuus. Erityisesti eri valkuaisrehujen käyttömääristä ruokinnassa ja vaikutuksista tuo-tantotuloksiin kaivattiin lisätietoa. Viljelijöitä tulisi myös kannustaa teettämään nykyistä enemmän re-huanalyysejä kotoisista valkuaisrehuista niiden käytön optimoimiseksi ruokinnassa. Valkuaiskasvien viljely nähtiin mahdollisuutena lisätä tilojen välistä yhteistyötä. Kaikki karjatilalliset eivät viljele valku-aiskasveja omalla tilallaan tai viljely on riittämätöntä. Kasvinviljelytiloilla puolestaan valkuaiskasvit ovat hyvä viljojen välikasvi. Yhteistyölle karja- ja viljatilojen välillä on siis tilausta. Kotoisissa valku-aiskasveissa on paljon mahdollisuuksia. Nyt tarvitaankin toimenpiteitä, jotta niiden viljely ja käyttö li-sääntyisivät. Sen lisäksi että tarvitaan lisää tietoa, kokemusten vaihtoa ja tilojen välistä yhteistyötä, tar-vitaan myös oikeanlaista asennetta ja tahtoa, jotta valkuaisomavaraisuus saadaan nousuun.